Näytetään tekstit, joissa on tunniste Swatch. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Swatch. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Voiko holoja olla liikaa?

AINA on tilaa vielä yhdelle :D


 ~


Aikoja sitten Cristine julkaisi videon jossa hän sekoitti kaikki holo-lakkansa yhdeksi THE holo-lakaksi. Siitä asti itselläkin on ollut tarkoitus tehdä sama, ja nyt viimein sain sen jopa aikaiseksi! *tuulettaa*


Itsellä ei onneksi ihan ollut viittäsataa lakkaa joita sekoitella, joten aikaa ei mennyt ihan koko päivää :D Laskin mukaan kaikki lakat joissa on holo selkeästi pääosassa - saattaa olla että jokunen lakka on voinut unohtua, mutta näillä mentiin! Seassa on niin lineaarisia holoja, scattered holoja sekä itse holottamiani lakkoja :) Käytin jokaista lakkaa (noin) 10 tipan verran. Veikkasin lopputulokseksi jotain sinertävän-violetin-harmaan-kukertavaa.





"Ei onneksi ollut ihan viittäsataa lakkaa"... Juuei, mutta jotain kertoo se että blogia aloittaessani lakkoja taisi olla kaikenkaikkiaan saman verran kuin nyt pelkkiä holoja... :'D





Ennen sekoittamista! Jälkiviisautta, mutta olisinpa jättänyt sekoittamatta ja kaatanut pulloon jo tässä vaiheessa! Olisiko tullut AINA vähän eriväriset kynnet?? :P





Vielä en kerennyt kynsiä lakata lopputuloksella, mutta pitihän se silti swatchata! Kas tässä, kahdella kerroksella ja kirkkaalla päällyslakalla;





Ette muuten voi arvata miten hämmentyneenä katselin näitä kuvia koneella; luonnossa sävy oli meinaan paljon harmaampi/violetimpi! Mutta vaaleanruskeahan se on! :O Ja mahdottoman holoisa :3
Seassa näkyy hauskasti (varsinkin varjossa) PiPojen scattered holo-hippuset sekä Different Dimensionin Earth-lakan vihreitä glittereitä :)





Kun siirryin pois suorasta auringonpaisteesta, lakka näytti tummanharmaan/violetilta, ruskealla pohjasävyllä - ja kultainen holo tuli paremmin esiin. HÄMMENTÄVÄ lakka! Tulee mieleen että tämä sävy voisi olla sekoitus Models Ownin Purple Greytä ja PiPon Sistersiä. Plus extra-holoa.









Mitäpä tuumaatte? Oletteko jo kokeilleet (ja miten kävi??) Ajattelin jo seuraavaksi tehdä lakan johon käytän K A I K K I A kynsilakkojani *hihii*


Nyt lakkailemaan! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :3

maanantai 25. joulukuuta 2017

Terveisiä Wild & Mildilta - vol. 2

Sain aiemmin keväällä testiin mm. kysilakkoja Wild & Mildilta, ja loppusyksystä kyseltiin taas haluaisinko kokeilla muutamia tuotteita, mm. uusia Chrome-lakkoja sekä leimaustarvikkeita? No mikä ettei! Olin bongannut jo aiemmin I Love Me-messuilla käyneiden kokemuksia em. tuotteista ja lupaavalta vaikutti - varsinkin kun hintataso ja saatavuuskin ovat kohdillaan.

Wild & Mild-lakkoja on myynnissä ainakin monissa S-ryhmän kaupoissa, leimausvälineitä olen nähnyt isommissa Prismoissa ja Ninjan verkkokaupassa.

Tämän postauksen tuotteet ovat siis kaikki saatuja, ja tekemäni arviot/mielipiteet ovat omiani ja rehellisiä. En hyödy tästä rahallisesti. ^_^

~

Mutta siis! Sain ihanan paketillisen testattavaa :3
Ensinnäkin kynsilakkoja eri koostumuksilla, jotka swatchasin kahdella kerroksella plus kirkkaalla päällyslakalla (ellei muuta mainittu) Koostumusten kuvailu saattaa mennä vähän metsään mutta näillä mennään :'D 
(Muutama sävy saa vielä *lisämaininnan*, koska ne ovat mielestäni hyviä vaihtoehtoja tästä hintaluokasta vaikka aloittelevallekin kynsiharrastajalle. Samanlaisia sävyjä löytyy mm. indie-merkeiltäkin, mutta hinnat ovatkin ihan muuta)



261 Art 2 C- peittävä vaaleansininen creme
286 Zephyr - iridescent-glitteriä ja shimmeriä vaaleanpunaisella jelly-pohjalla (3 kerrosta)
456 Elegant Fantasy - hopea/kuparinen peittävä shimmer (*edullinen vaihtoehto ruusukultaiseksi sävyksi*)

261 Art 2 C, 286 Zephyr, 456 Elegant Fantasy

 ~ ~ ~



677 Lonely Planet - hopeista hologlitteriä kirkkaassa pohjassa (*hyvä perus-holo-glitteri!*)
694 Your Karma - Holo-glitteriä/kultaista glitteriä sekä kultaisia "palasia" mustassa crelly-pohjassa (*pohjalakaksi mm. galaksi-/uuden vuoden-kynsiin*)
719 Lady Killer - melkoinen glitter-pläjäys! Samassa lakassa on kirkkaalla pohjalla erikokoisia tavallisia/holo/iridescent-tikkuglittereitä, pieniä ja keskikokoisia kultaisia ja matta-keltaisia hex-glittereitä sekä holo-neliöglittereitä. Ainakin. Kokoelmastani vain OPI Which is Witch? on samantyylinen lakka, vaikkakin hopeisempi "serkku" Kuvassa yksi kerros!

 
677 Lonely Planet, 694 Your Karma, 719 Lady Killer

677 Lonely Planet, yksi kerros (alla musta Essie Licorice)

719 Lady Killer, yksi kerros (alla musta Essie Licorice) Matta- ja kirkkaalla päällyslakalla.
 
 ~ ~ ~




09 Candy Floss - Shimmerinen vaaleanpunainen, "Silk Effect"-lakka, joka kuivuu mattaiseksi ja shimmerinsä ansiosta hyvin silkki/satiini-pintaiseksi. Todella herkkä ja kaunis, tätä lakkaa neuvotaan käyttämään ilman alus- tai päällys-lakkaa
25 Masterpiece - Extra Matte-sarjaa, ja PINKKI. Kuvista ei välity värin kirkkaus :O Ja kuivuu siis täysin mattapintaiseksi.
48 Wildberry Pop - Extra Matte niin ikään - on kaunis magentanvärinen lakka jossa on hurjasti sinistä ja magentaa shimmeriä. Tällaiset kylmemmät sävyt ovat niin kauniita! Pitää vain lämpimämpien sävyjen ystävänä "opetella" käyttämään/yhdistelemään näitä ;)


09 Candy Floss, 25 Masterpiece, 48 Wildberry Pop

  ~ ~ ~



JA SITTEN. Nämä; metalliset Chrome-sarjan lakat. Kaikkia swatchattu allaolevaan kuvaan YKSI kerros. Raidoittuvat vähän kuten tällaisilla kromi/metalli-lakoilla on tapana. Toimivat leimauslakkoina TODELLA hyvin, suosittelen aloittelevallekin kynsiharrastajallejos aiot kokeilla leimaamista :) Näitä Chrome-sävyjä on kaikkiaan kuusi (pitää hankkia kyllä loputkin, koska tuo PIGMENTTI...!)

01 Magic Moment - havunvihreä kromilakka
05 Feministry - malva/ruusu kromilakka
06 Attraction - jään/metallinsininen kromilakka. HUH miten kaunis sävy! 


01 Magic Moment, 05 Feministry, 06 Attraction

 ~ ~ ~


Lakkojen lisäksi tuli tosiaan kokelitavaksi myös leimauslaattoja sekä pieni leimasin ja skrapa. Kokeilin Chrome-lakkoja käyttäen saamiani laattoja ja leimausvälineitä - ja hyvin toimivat! Kaikki toimi pikaisella testauksella erittäin hyvin.


XIU-13, AP-58, JQ-27, JQ-13









  ~ ~ ~

Miltäs näytti? Olen jo aiemmin pitänyt Wild & Mild-lakkoja hinta/laatu-suhteeltaan todella hyvinä, ja kynsien leimaamistakin harrastavana olen todella iloinen että nyt saa helposti myös edullisia ja toimivia leimausvälineitä :)

 Carerialle taas suuret kiitokset paketista! Oli erittäin ihana "joululahja" Hyvä sulatella jouluruokia uusia kynsijuttuja testaillen ;3



lauantai 2. syyskuuta 2017

Aakkoshaaste - Jodlaa Mun Kännyyn

Olen jo pidemmän tovin halunnut lakata holottamallani OPIn Yodel Me On My Cell:illä, ja eilen sitten pistin homman työn alle. Harmittaa vaan etten kerennyt kuvata kynsiä eilen kun aurinko vielä paistoi; tänään on ollut melko pilvistä eikä holoisuus oikein erotu kuvissa :(


Jatkossa aion kyllä lakata YMOMC'n alle jonkin cremen, koska lakka peitti vasta kolmannella kerroksella =_=
Suloista Delush Polishin You Blue Me Away-crellyä lakkasin kaksi kerrosta - voi mahdoton miten söpö lakka! Voisin hommata ihan täysikokoisenkin pullon tätä :3







Delush Polish You Blue Me Away, OPI Yodel Me On My Cell (diy-H)

OPI Yodel Me On My Cell (diy-H), Delush Polish You Blue Me Away


Muutama kaunokainen jäi vielä odottamaan inspiraation iskemistä ;)

essence 02 you are my sunshine (keltainen shimmer kirkkaalla pohjalla), franken "Yeah! All Out @ Copacabana!" (50/50 essence yeah, copacabana! + Cult Nails All Out), Zoya Yara, Colors by Llarowe Yang, K BShimmer You Go Ghoul!, Colors by Llarowe Yen

Sitten voisikin rueta miettimään syksyisiä suosikki-lakkoja... Vaikkei tuo yllämainittu YMOMC kovin perinteinen syksyinen väri ole, niin luulen sen silti päätyvän syys-suosikkeihin ;)

tiistai 22. elokuuta 2017

Aakkoshaaste - Tuonelan koivut

No sehän lähti hilpeästi :'D Aakkoshaasteessa ollaan siis kirjaimessa W, ja nämä lakkaukset toivat vaan mieleen tämän Kotiteollisuuden hienon biisin.

~

Ai mitä ihania syksyisiä sävyjä taas <3 Kynsille pääsi Wet 'n Wildin E2013 Wet Cement perus-muodossaan ja holotettuna, yksi kerros kumpaakin. Sävy on tuollainen kaunis ja neutraali harmahtavan ruskea. Ja tuo SUTI, aivan mahtava! <3

Nimettömään tuli leimaus, lakkana China Glazen Wagon Trail.



 Holoisuus ei näy läheskään niin hyvin kynsillä kuin pullossa :'D ^
Wet Cement kuivuu kynsille paaaljon tummemmaksi kuin miltä se näyttää  :/


Bundle Monster BM-407 ja ensikertaa testattu picture polishin kirkas leimasin <3




China Glaze Wagon Trail.

Testaamattomia jäi vain kuusi, mahtavaa :)

Models Own Hydrogel White Light, Mavala 136 Warm Cognac, KBShimmer Wrapper's Delight, franken "Wanna Be Your Lemon Fizz", L'Oréal 935 Woodstock Calling (kirkaspohjainen, alla OPI Muir Muir On the Wall), China Glaze Wagon Trail (diy-H)

Wet 'n Wild E2013 Wet Cement (diy-H), Wet 'n Wild E2013 Wet Cement, China Glaze Wagon Trail

 Aiemmin testatut (nämä lakat on kyllä täydellisyyttä "omissa sarjoissaan"!!)

a England Whispering Waves, Glisten & Glow Walk in the Woods, Color Club We'll Never Be Royals, OPI We'll Always Have Paris, OPI Which is Witch? (alla Nubar Elegant Indigo), OPI When Monkeys Fly! (kirkaspohjainen, alla...??), MdU 1 White (leimauslakka), + kuvasta puuttuva China Glaze Water You Waiting For?

 Nyt väsyttää kyllä niin kamalasti että ÖITÄ, palataan taas. Enää kaksi postausta olisi tähän haasteeseen liittyen :3

lauantai 5. elokuuta 2017

Punavaahtera ja holotettu legenda

Voihan otsikoinnin aateliset taas :'D

Fiilis on ollut tällä viikolla aika syksyinen, kiitos töihinpaluun ja sateisten kelien. Nyt on jo sellainen olo että kynsille kaipailee jo maanläheisiä, ruskaisia sävyjä (vaikka voihan niitä käyttää ympäri vuodenkin) ^_^

 ~

Vähän aikaa sitten tuli hommattua Yves Rocherin kaunis, punertavan ruskea Rouge érable ( = punavaahtera) Ihan täyttä dupea itseltäni ei tälle sävylle löytynyt, lähimpänä on Barry M:n tummempi ja punaisempi Paprika.

Kuvassa yksi paksuhko kerros. Ai että oli ilo lakata, YR:n mainiolla sudilla varsinkin! <3


Yves Rocher 45. Rouge érable.


They're not the same, they're similar ;)

Viimeisillä holo-pigmentin jämillä sain holotettua vielä muutaman lakan, joista yksi oli Essien Leggy Legend (voi että tuo holottaminen on koukuttavaa, saatan joskus joutua tilaamaan lisääkin... ;) )

Lakkasin kerroksen Leggyä muiden paitsi nimettömän päälle. Nimettömään leimasin Leggyllä tikrun pään MoYou Londonin laatasta Suki Collection - 01 ja keskisormeen (vähän liian hentoiset) bambut Rican Gold Diggerillä.


MoYou London Suki Collection - 01


Varjossa

BOOM! Auringonpaisteessa!


Me likey this Legend ;3


Holo-postauksen kuvista unohtui seuraavan kuvan kaksi ensimmäistä kaunotarta, essencen oh my glitter! ja Guerlainin Riviera. Myös vihreitä lakkoja karsiessani annoin muutamalle niistäkin vähän holoa :)


essence 133 oh my glitter!, Guerlain 02 Riviera, OPI Bronzed to Perfection, Essie Leggy Legend.

Beautybay It's A Starry Sky On Wall Street, essence 139 walk on the wild side, essence 170 beijos de brazil, OPI Jade Is the New Black.

Nyt iltapalaa nassuun ja öitä! :3

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Aakkoshaaste: M

Hello! Vähän aikaa oli muutama kynsi niin kivuliaan lyhyt (tämän postauksen kynsikuvan jälkeen) ettei pahemmin tehnyt mieli lakkailla :'D Aloitin sitten "Bliss Kiss-kuurin" ja nyt alkaa tuntua/näyttää kynnet vähän inhimillisemmiltä ;)

~

Yllättäen kynsillä oli taas SEKÄ sinistä ETTÄ vesimarmorointia. Omaperäisyys siis tasan nolla xD 




Pohjalle lakkasin kerroksen Essien Mesmerizedia ja vesimarmoroinnissa käytin Cirquen ihanaa Midsummer Nightia (oikea tummuus näkyy kynsikuvassa paremmin ^ ) ja essencen my piece of paradise-päällyslakkaa :3 Harmi kun en saanut Cirquen punaista shimmeriä erottumaan kynsikuvassa :'(


Cirque Midsummer Night


essence 03 my piece of paradise


Tässäpä jo kynsillä käyneet ämmät :D

ILNP Maiden Lane, Color Club Miss Bliss, ??, China Glaze Merry Berry, OPI My Vampire Is Buff ja My Paprika Is Hotter Than Yours, Wild & Mild 295 Mint-tastic, OPI Mermaid's Tears, China Glaze Mind the Gap!, flormar MG02

China Glaze Moonlight the Night, Daring Digits Mage, Zoya Monet ja Mosheen, China Glaze Marry a Millionaire, FUN Lacquer Mistletoe Kisses, Illyrian Polish My Sun and Stars, China Glaze Mummy May I?, Frenzy Polish Make Mine Dirty, FUN Lacquer Midnight in Paris

Nämä ämmät taas odottaa omaa vuoroaan;

Too Fancy Lacquer Magnifique!, Cadillacquer Men of Mayhem, flormar MG03, (Cirque Midsummer Night, Essie Mesmerized) China Glaze My Lodge Or Yours?, KIKO 281 Mango, Avon Matte Black

Colour Alike Mars, Dance Legend Mint, Cadillacquer Masterpiece, Happy Hands Metal Heart, Pretty & Polished Ma Ma Ma My Fiona, OPI My Voice Is a Little Norse, Hits Moonbow, Cirque Magic Hour (essence 03 my piece of paradise)


Mitähän sitä keksis seuraavaksi? Vähiin käy kirjaimet, jei! ^_^ Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :3