Näytetään tekstit, joissa on tunniste scattered holo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scattered holo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Voiko holoja olla liikaa?

AINA on tilaa vielä yhdelle :D


 ~


Aikoja sitten Cristine julkaisi videon jossa hän sekoitti kaikki holo-lakkansa yhdeksi THE holo-lakaksi. Siitä asti itselläkin on ollut tarkoitus tehdä sama, ja nyt viimein sain sen jopa aikaiseksi! *tuulettaa*


Itsellä ei onneksi ihan ollut viittäsataa lakkaa joita sekoitella, joten aikaa ei mennyt ihan koko päivää :D Laskin mukaan kaikki lakat joissa on holo selkeästi pääosassa - saattaa olla että jokunen lakka on voinut unohtua, mutta näillä mentiin! Seassa on niin lineaarisia holoja, scattered holoja sekä itse holottamiani lakkoja :) Käytin jokaista lakkaa (noin) 10 tipan verran. Veikkasin lopputulokseksi jotain sinertävän-violetin-harmaan-kukertavaa.





"Ei onneksi ollut ihan viittäsataa lakkaa"... Juuei, mutta jotain kertoo se että blogia aloittaessani lakkoja taisi olla kaikenkaikkiaan saman verran kuin nyt pelkkiä holoja... :'D





Ennen sekoittamista! Jälkiviisautta, mutta olisinpa jättänyt sekoittamatta ja kaatanut pulloon jo tässä vaiheessa! Olisiko tullut AINA vähän eriväriset kynnet?? :P





Vielä en kerennyt kynsiä lakata lopputuloksella, mutta pitihän se silti swatchata! Kas tässä, kahdella kerroksella ja kirkkaalla päällyslakalla;





Ette muuten voi arvata miten hämmentyneenä katselin näitä kuvia koneella; luonnossa sävy oli meinaan paljon harmaampi/violetimpi! Mutta vaaleanruskeahan se on! :O Ja mahdottoman holoisa :3
Seassa näkyy hauskasti (varsinkin varjossa) PiPojen scattered holo-hippuset sekä Different Dimensionin Earth-lakan vihreitä glittereitä :)





Kun siirryin pois suorasta auringonpaisteesta, lakka näytti tummanharmaan/violetilta, ruskealla pohjasävyllä - ja kultainen holo tuli paremmin esiin. HÄMMENTÄVÄ lakka! Tulee mieleen että tämä sävy voisi olla sekoitus Models Ownin Purple Greytä ja PiPon Sistersiä. Plus extra-holoa.









Mitäpä tuumaatte? Oletteko jo kokeilleet (ja miten kävi??) Ajattelin jo seuraavaksi tehdä lakan johon käytän K A I K K I A kynsilakkojani *hihii*


Nyt lakkailemaan! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :3

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kodikas

Täällä taas! Ja tällä kertaa onkin kynsillä hieman hämmentävän värinen holo-hitula-kaunotar, picture polish cozy.

~

cozy herätti kiinnostukseni heti ilmestyttyään - siis MIKÄ väri tämä on?? Keltainen, vaaleanvihreä, oliivinvihreä?? Jossain valossa sävy oli ihan selvästi vaaleankeltainen, mutta vaalea oliivinvihreä taitaa olla lähempänä totuutta :D Vaaleaksi väriksi lakka oli ilhahduttavan peittävä, kaksi kerrosta riitti (voi olla että pidemmille kynsille tarvitsee enenmmän?)

En keksinyt eilen lakkaillessani mitään kivoja koristeluja, mutta kun sävy on näin kaunis ja hololla maustettu niin katseleehan näitä ilman koristelujakin... ^_^
 









Vielä kun aurinkokin kurkkisi vähän pilvien takaa niin saisi holonkin säihkymään kuvissa ;) Eksyikö tämä lintu-vai-kala- sävy kokoelmaasi?

Hyvää alkavaa viikkoa!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pieni merenneito

Helou taas :) Tällä kertaa haluan esitellä Teille aivan mielettömän kauniin thermolakan johon iskin silmäni välittömästi kun näin ensimmäiset swatchit Femme Fatalen The Little Mermaid-kokoelmasta. 

~

Pride Must Suffer Pain on lämpimässä tilassa turkoosi ja kylmässä violetti. Lakassa on myös punaista shimmeriä, hentoista scattered-holoa ja sini/vihreitä lastuja. Aika paljon kaikkea yhdessä mutta kaikkea juuri sopiva määrä :) 

Omille kynsille riitti kaksi kerrosta, pidemmät kynnet vaatii varmaan kolme. Nimettömässä ja keskisormessa vähän kuplia ja korallia MoYou Londonin laatasta Sailor - 08 frankenilla.




Lämmin...

... ja kylmä.

Sen huomion tein tästä lakasta että värien vaihtuminen tulee esiin todella herkästi - ihmettelin kun monesti kynsiä koristi turkoosi/violetti "ranskalainen manikyyri" kun kynsien kärjet olivat eriväriset :D Siis MINULLA, jolla on vapaata kasvua 0-2mm/kynsi. Mahtavaa! :3



 Kylläpähän on vaan mahdottoman söpö lakka. Onko Teillä jo pastelliset sävyt täyttäneet ostoskorit? :D


 ~ ~ Briefly in english ~ ~

Here's such cute thermo from Femme Fatale - Pride Must Suffer Pain. It's just beyond beautiful! Not the most opaque-one (I got away with two thicker coats) but it has quite sensitive thermo-effect; u can see the change even on my short lil' nubs! Yay!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Pelottava perinteinen

Jaa mikä? No, perinteinen ranskalainen manikyyri *hyrr* Kovin usein olen halunnut tehdä, mutten ole uskaltanut/kehdannut. Miksi? a) kädet ovat aina kovin epäedustavassa kunnossa sharppeja valkoisia kärkiä "vasten" ja b) en osaa. MUTTA, olen näemmä tässäkin asiassa (kuten leimaamisen ja vesimarmoroinninkin suhteen) harvinaisen itsepäistä tyyppiä - vaikka. läpi. harmaan. kiven. ttutanaprkl.

~

Ensin pohjalle kaksi kerrosta IsaDoran No More Yellow Nails-lakkaa. Sitten MiVinyls-vinyyleiden ja Color Clubin French Tip:in kanssa kärjet. Glitterit nappasin KBShimmerin ihanasta Don't Play Koi:sta, ja hiukan kimallusta China Glazen Golden Enchantment:illa, ns. "kultaisella Fairy Dustilla".








Aluslakka/base; IsaDora "No More Yellow Nails" x 2
Glitter: KBShimmer "Don't Play Koi" + China Glaze "Golden Enchantment"
Päälle/on top; Glisten&Glow HK Girl "Fast Drying Super Shiny Top Coat"

Näyttääkö pahalta? Onko kärjet liian isot/leveät kynsien lyhyyteen nähden? Itse kyllä tykkään; harmi vaan että huomisen työpäivän aikana varmaan ainakin puolet valkoisista kärjistä on R.I.P xD 


~ ~ Briefly in english ~ ~

Every now and then I test my luck (and skills) with the traditional french manicure. Most of the times I've f**ked it up so well that there's no evidence left of thode crimes ;) But this time I ended up being so happy with these that I even wanted to share 'em with you guys!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Epäsimppeliä

Inspiroiduin Katarooman ihanista kynsistä joissa oli käytetty säihkettä tuomaan picture polish:in holiday-flakieholoa. Ja kun tarkoituksenani on ollut jo pidempään lakata kynnet Color Club:in It's Raining Men:illä, Päätin parittaa nämä kaksi - ja ONNEKSI. Nimittäin tuijottelukamaa tuli ;3


Aloitin eilen lakkaamalla pohjalle pohjaväriksi ale-löydön, upean tummansinisen Lumenen 6 - Arktinen taivas/Arctic Sky. Ihana sininen shimmer muuten todella tummassa lakassa <3 Lumenen päälle kerros IRM:iä.

Muistin (taas kerran) miksi rakastan duo/multichromeja kun ihastelin kynsiä auringon laskiessa. Olisin voinut jättää kynnet näinkin.

 






Color Club It's Raining Men


picture polish holiday, Lumene Gloss & Care 6 - Arktinen Taivas/Arctic Sky.
Yllämainittujen lisäksi aluslakkana OPI Nail Envy Original ja pikakuivattava L’Oréal Top Coat Fast Dry


Aijaijaijai...! Varjossa oikeuksiinsa pääsee enemmän holiday:n flakiet ja auringonpaisteessa taas ihana scattered holo <3







Rakkautta <3 Kahdella monipuolisella lakalla sai kyllä sellaiset kynnet että koristeluja ne eivät kaivanneet. 


~ ~ Briefly in english ~ ~

Yesterday I combined Lumene's 6 - Arctic Sky, Color Club's It's Raining Men and picture polish's holiday inspired by Katarooma's beautiful blue nails. And just look at them, they always look different, depending what kind of light hits them and how! Loooove, guys, LOVE. 
 

perjantai 29. tammikuuta 2016

Blazing Dragon

Morjentes taas, melkoisen hiljaista täälläkin on ollut viimeaikoina - kynsiä on kyllä lakkailtu mutta melko mielikuvituksettomasti :) Kovat pakkaset sai kädetkin niin hurjan kuivaan/tulehtuneeseen kuosiin ettei niitä meinannut viitsiä edes ITSE katsella. Basibact ja haavateippi, me love you long time x)

~

Männäpäivänä sain kuitenkin aikaiseksi testata paria uutukaista; Dance Legendin AQUA-aluslakkaa sekä Zoya Blazea ja Glam Polish'in Eternity Dragonia. Tuloksena seuraavaa; 


Aluslakka; Dance Legend AQUA Base Coat x 1
Hololakka; Zoya Blaze x 2
Flakie-lakka; Glam Polish Eternity Dragon meikkisienellä tuputeltuna
Pikakuivattava; Mavala Minute Quick Finish x 1
(Aksentti-kynnen kuviot MiVinyls-vinyylit

Ah. Olen omistanut aiemmin myös Zoyan Auroran, Dreamin ja Paytonin mutta kyllä Blaze miellyttää silmääni eniten ^_^ Blaze sai kaverikseen Glam Polishin Eternity Dragon-flakien joka hohtaa pääasiassa kuparia, kultaa ja vihreää. Seassa on myös sinertävänharmaita hippusia jotka erottuvat paremmin varjossa :)







Jospa sitä lähtisi taas lakkailupuuhiin, pää vaan kumisee tyhjyyttään ideoiden(kin) suhteen :'D


~ ~ Briefly in english ~ ~

I've been suffering from dry hands and inflamed cuticles (plus lack of ideas) lately, but fiew days ago I did this super-shiny mani with Zoya Blaze and Glam Polish Eternity Dragon - oh wow, I'm telling you! Just, WOW :3

 

maanantai 9. kesäkuuta 2014

You're safe with me :3

"Turvakynnet on nimitys pomminvarmasti onnistuvalle helpolle lakkaukselle :) "

Toisinsanoen Lakkaushaaste nro. 62 (!!!) Turvakynnet! :) 

Ajattelin ensin että HAH! Helppo! Koska ajattelin että kynsille vaan Chinan Glazen Riveting tai Rainbow Honeyn Koi Pond, lakka-rakkaimpani. Mutta rupesin sitten miettimään onko nämä lakat helppoja ja nopeita luotto-lakkoja, eivät ne tuntuneetkaan enää itsestäänselviltä valinnoilta; Rakkauslakka ja Luottolakka on näemmä meikäläisen kohdalla kaksi määritettä jotka eivät kulje täysin käsikädessä, vaikka kyllä Luottolakkanikin TOP-10-listaltani löytyvät ;) <3


~


Luottolakkani nro. 1 - a England Saint George. Peittää yhdellä kerroksella, käyttäytyy hyvin lakatessa ja on vaan niin kovin kaunis - ja holokin vielä! (Ikävä kyllä aurinko paistoi vähän kitsaasti kuvaushetkellä, möh :/ )







Luottolakkani nro. 2 on Zoyan Payton; upeanvärinen scattered-holo. Ykkös-sija jäi Paytonilta kuultavamman ja juoksevamman jelly(?)koostumuksensa takia, kaksi kerrosta on tarpeen.





Make Up Store Aqua Fix, a England Saint George, Zoya Payton, INM Out the Door

~


Loppuun vielä kiitos oikolukijalleni Moiralle joka aina änkeää näytön eteen kerjäämään huomiota u_u


"Siis HUH mikä homma! Ei pysty ei kykene, liian rasittavaa"




~

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Tumma Kaunotar Payton

Voihan (kynsi)masis. Ties monennettako päivää putkeen ei ole kiinnostanut lakkailu(kaan), näemmä ottaa taas tämä lisääntyvä valoisa aika koville kun ei meinaa jaksaa (vaikka luulisi asian olevan päinvastoin? o_O Outoa)

Tänään sitten lakatti ihan urakalla mutta angstailin kovasti kesäisiä ja hilpeitä värejä vastaan ja nappasin ALEXista hyväksitodetun Zoya Paytonin, China Glazen Poeticin ja uuden MoYoun laatan - oli sopivan uhmakas mieliala leimaus-harjoittelulle, heh ;P Oikean käden leimailuista ei ole taaskaan kuvaa, koska...

Kuva
... jospa se siitä, harjottelun myötä :D

~


Ladies & gentlemen(?); Zoya Payton

Auringonvalossa - in direct sunlight


Varjossa - in shade

BOOM! Blow your mind with beauty <3


Zoya Payton x2
China Glaze Poetic - leimailut


Heeetkonen, onhan täällä yks kuva  oikeastakin kädestä - eikä ole sattumaa että parhaiten näkyy nimetön ja pikkurilli, niiden kuvioit taisi onnistua parhaiten xD

Payton on paaaaljon tummanpuhuvampi varjossa - auringonvalossa se pääsee todella oikeuksiinsa ^_^


Törkeetä paikkailua, suttusia kuvioita... koittakaa kestää! x'D



Ensimmäiseen MoYoun laattaani ihastuneena lyöttäydyin sitten kimppatilaukseen Heliumian kanssa (kiitos vielä! ^_^ ) ja kotiutin pari ihanaista uutukaista :3

MoYou Pro Collection 04, ihania samantyylisiä kuvioita - paitsi tuo random PÖLLÖ xD




Hauskoja muuten tällaiset "negatiivi"-leimatkin, missä aluslakasta tulee ikäänkuin "leima" - toimii!


 ~