Näytetään tekstit, joissa on tunniste Youtuber made me do it. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Youtuber made me do it. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Voiko holoja olla liikaa?

AINA on tilaa vielä yhdelle :D


 ~


Aikoja sitten Cristine julkaisi videon jossa hän sekoitti kaikki holo-lakkansa yhdeksi THE holo-lakaksi. Siitä asti itselläkin on ollut tarkoitus tehdä sama, ja nyt viimein sain sen jopa aikaiseksi! *tuulettaa*


Itsellä ei onneksi ihan ollut viittäsataa lakkaa joita sekoitella, joten aikaa ei mennyt ihan koko päivää :D Laskin mukaan kaikki lakat joissa on holo selkeästi pääosassa - saattaa olla että jokunen lakka on voinut unohtua, mutta näillä mentiin! Seassa on niin lineaarisia holoja, scattered holoja sekä itse holottamiani lakkoja :) Käytin jokaista lakkaa (noin) 10 tipan verran. Veikkasin lopputulokseksi jotain sinertävän-violetin-harmaan-kukertavaa.





"Ei onneksi ollut ihan viittäsataa lakkaa"... Juuei, mutta jotain kertoo se että blogia aloittaessani lakkoja taisi olla kaikenkaikkiaan saman verran kuin nyt pelkkiä holoja... :'D





Ennen sekoittamista! Jälkiviisautta, mutta olisinpa jättänyt sekoittamatta ja kaatanut pulloon jo tässä vaiheessa! Olisiko tullut AINA vähän eriväriset kynnet?? :P





Vielä en kerennyt kynsiä lakata lopputuloksella, mutta pitihän se silti swatchata! Kas tässä, kahdella kerroksella ja kirkkaalla päällyslakalla;





Ette muuten voi arvata miten hämmentyneenä katselin näitä kuvia koneella; luonnossa sävy oli meinaan paljon harmaampi/violetimpi! Mutta vaaleanruskeahan se on! :O Ja mahdottoman holoisa :3
Seassa näkyy hauskasti (varsinkin varjossa) PiPojen scattered holo-hippuset sekä Different Dimensionin Earth-lakan vihreitä glittereitä :)





Kun siirryin pois suorasta auringonpaisteesta, lakka näytti tummanharmaan/violetilta, ruskealla pohjasävyllä - ja kultainen holo tuli paremmin esiin. HÄMMENTÄVÄ lakka! Tulee mieleen että tämä sävy voisi olla sekoitus Models Ownin Purple Greytä ja PiPon Sistersiä. Plus extra-holoa.









Mitäpä tuumaatte? Oletteko jo kokeilleet (ja miten kävi??) Ajattelin jo seuraavaksi tehdä lakan johon käytän K A I K K I A kynsilakkojani *hihii*


Nyt lakkailemaan! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :3

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kevät keikkuen tulevi

Hola los satsumas! Olen nähnyt Juutuubissa paljon My Spring Polish Picks-videoita, ja ajattelin koota vähän omiakin suosikkejani tulevaa pääsiäistä ja kevättä ajatellen! Mikään pakkohan ei ole lakkailla kynsiään "vuodenaikojen mukaan" - nämä valikoimani, tällä hetkellä silmääni miellyttävät lakat ovat vaan näemmä hyvinkin kevääseen sopivia :D Pientä aivopesua somen osalta, kenties?? ;)




 ~


 Lakkaset kuin valmiiksi maalatut pääsiäismunat; glitter crellyt


Nopeasti ja helposti näyttävät kynnet - näitä söpöläisiä voi kerrostaa tai lakata samansävyisen creme-lakan päälle (itse suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa) :) Saman lopputuloksen saa toki perinteisesti yhdistämällä jonkin cremen ja glitter-lakan päällekkäin.


Girly Bits Going Bananas, KBShimmer Sage It Ain't So, Delush Polish Hip Hip Vacay! + You Blue Me Away



 Keväiset glitterit


Vaikka glitter-lakat on kummasti vähentyneet meikäläisen kokoelmissa, niin joitakin on vielä onneksi jäänytkin :) Zoya Mosheen tuo lakkaan kuin lakkaan jäistä kimellystä ja OPIn Pirouette My Whistle sopii minkä tahansa lakan kanssa <3



Dollish Polish Better Not Waste, Zoya Mosheen, OPI Pirouette My Whistle,  Enchanted Polish Freeze Machine
 Lynnderella Common Sense, Shimmer Polish Jenny, Essie Jazzy Jubilant  + A Cut Above, L'Oréal 936 Woodstock Calling





 Säkenöivät, hempeät holot

 
Luonnonvalon määrä sen kuin lisääntyy ja holo-lakkojen kausi starttaa ihan tosissaan! Monet hololakat toimii myös mainiosti leimauslakkoina. Holoa on niin moneen makuun; vahvaa tai hennompaa holo-efektiä, holoa glitter-hippusilla tai holo-glitteriä! Toki holo-päällyslakalla saa lakasta kuin lakasta hololakan ;)


OPI DS Reserve, Enchanted Polish A Little Fishy Told Me, a England Whispering Waves, essence 05 holo fever



 Pastelliset, vaaleat cremet


Siinä missä moni tumma, syksyinen lakka on lähtenyt uuteen kotiin niin jokin pastelli-invaasio on ottanut vallan allekirjoittaneen lakkakokoelmassa :'D Päässä muhii jo monta väriyhdistelmää vesimarmorointia varten :P

Essie Mrs. Always-right + Lady Like, OPI Infinite Shine Closer Than You Might Belém. essence 81 so what?, Essie Blue-La-La, Essie Gel Couture 130 Touch Up, Essie Blossom Dandy + Hubby For Dessert
OPI I Am What I Amethyst, Essie Without a Stitch, L'Oréal 116 Café de Nuit, OPI Infinite Shine Whisperfection, OPI Stranger Tides, Essie Virgin Snow + Baguette Me Not



 Suloiset shimmeriset

Aika samalla väriskaalalla jatketaan näemmä :D Shimmer on näissä lakoissa hyvin hentoista (Essie Gel Couturet) tai selvän värieron antavaa (mm. Color Club ja Catrice) Tänä keväänä shimmerit on alkaneet taas kiinnostaa, kun ne aiemmin olivat vähän meh-osastoa.


Vasemmalla ylhäältä alas: Essie Gel Couturet Zip Me Up, Make the Cut ja First View, Essie Sweet Soufflé, IsaDora 843 Aqua Glow.

Oikealla ylhäältä alas: essence 08 guardians of the unicorn + 110 modern romance, OPI Infinite Shine Go To Grayt Lenghts, Color Club Element of Surprise, Catrice 04 Pink Love Affair, Essie Passport to Happiness



Sekalainen seurue

Harvemmin tulee enää tekstuuri- ja thermolakkoja käytettyä, metallisiakin lähinnä leimauspuuhissa. Mutta edellämainituista nämä yksilöt ovat suosikkejani tällä hetkellä <3


Femme Fatale Pride Must Suffer Pain, Essie Buy Me a Cameo, Color Club Easy Breezy, Lumene 41 Golden Sand / Kultahiekkaa.


 ~


Löytyikö vanhoja tuttuja tai uusia himotuksia? Iskeekö keväällä aina pastelli-kuume vai "podetko" sitä ympärivuotisesti? :3


p.s Vielä kerkeät tällä viikolla osallistua arvontaan ja voittaa tusinan ihania lakkoja!






lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kun mies lakat valitsi (pt. 7) + ARVONTA

Se olisi sitten viimeinen miehen valitsema lakka syynissä! Kuten aiempien valintojenkin kohdalla, osui tällekin lakalle (tavallaan) vuodenaikaan liittyvä teema - nimittäin JOULU :3


~


1. China Glaze Let's Chalk About It = LUMI
2. Wild & Mild 677 Lonely Planet = LUMEN KIMALLUS
3. Wild & Mild 263 Alien = KEVÄÄN VIHREYS
4. China Glaze Running in Circles = KESÄN VIHREÄ LUONTO
5. + 6. essence 66 shade of happiness + 117 i'm so very = SYKSYN LEHTIEN VÄRIT
7. China Glaze Electrify = JOULU
  


Kultaista ja punaista glitteriä sisältävä China Glazen Electrify toi väreillään ja kimalluksellaan miehelleni mieleen joulun. Tykkään Electrifystä kovasti, itselleni siitä on tullut mieleen tuli ja salamointi :D Taisi tulla kyllä tälle lakalle viimeinen kerta kynsillä eteen, on nimittäin sen verran paksuuntunutta tavaraa - ei enää kynsilakanohentajakaan auttanut :/ Taitaa loput päätyä askartelu- yms. käyttöön :'(
Paritin Electrifyn essencen punaruskean 117 i'm so veryn kanssa.




Pidin lopputuloksesta vaikka Electrifyllä "lakkaaminen" olikin jo ihan tuskaa :D


China Glaze Electrify, Capitol Colours 2012

~

Ajattelin pistää Teille pystyyn pienen kierrätys-henkisen arvonnan! Vuodenaikojen/luonnon innoittamien lakkavalintojen perusteella arvon jollekin tusinan (12) vain swatchattuja (tai max. kertaalleen käytettyjä), täysikokoisia kynsilakkoja! (ja kenties jotain muutakin kivaa ;3 )

Lakoissa tulee olemaan tasajako salonki-, marketti- ja indie-lakkojen kesken :) Osallistuaksesi kerro tähän postaukseen kommentoimalla seuraavat asiat;


1. Suosikkisi tämän teeman lakkauksista;


1.LUMI

2. LUMEN KIMALLUS

3. KEVÄÄN VIHREYS

4. KESÄN VIHREÄ LUONTO


5. SYKSYN LEHTIEN VÄRIT


6. JOULU

*


2. Minkä vuodenajan uudet kynsilakkakokoelmat saavat aina mielenkiintosi heräämään? Pastelliset ja hempeät kevään sävyt, kirkas ja värikäs kesä, maanläheinen ja tyylikäs syksy vai kimaltava ja huuruinen talvi? Lakat valikoituvat voittajalle tämän vasutauksen perusteella!




 *


3. Toimiva sähköposti-osoitteesi johon voin ottaa yhteyttä jos onni osuu kohdalle :)
Jos et halua että sähköpostiosoitteesi näkyy muillekin, voit lähettää sen suoraan allekirjoittaneelle; kielletty.hedelma.84@gmail.com

Arvon voittajan random generatorilla 31.3 klo. 21 - voittajan ilmoitan 1.4!

Onnea matkaan! :)